lauantai 9. huhtikuuta 2016

Uusi nukke!

Heippa! En oo postannut vähään aikaan, koska odotin uutta nukkea. Nukke tuli vajaassa kahdessa viikossa eli yllättävän nopeasti :) Tilasin sen Pulipstylestä. En halunnut kertoa täällä blogissa uudesta nukesta vielä ennen tätä päivää, koska halusin sen olevan yllätys. Toivottavasti onnistuin :D

Halusin ensiksi uuden pullipin, mutta en löytänyt mitään mieluista ja sitten päädyin jostain syystä Pullipstylen tayeang sivuille. Ja köh köh sieltähän se löytyi 8) Sitten jotenkin maagisesti mun äiti antoi luvan ja se tilattiin. Nukke saapui eilen ja joku postimies kävi täällä puoli kymmeneltä koputtelemassa oveen, mutta eihän kukaan ollut silloin kotona. Koulun jälkeen hain postin, koska odotin nuken tulemista. Ja postilaatikossa oli saapumisilmoitus. mutta sitä ei saanutkaan hakea eilen, vaan vasta kymmeneltä tänä aamuna. Iskä sitten haki sen aamulla ja avasin sen innoissani. Se oli paljon ihanampi kuin arvasin♥ 

Okei voisin ehkä nyt kertoa minkä mallin tilasin. Tilasin Tayeang Mi-chan pajama version. Ostin pyjama version, koska se oli halvempi eikä mua haittaa että ne stock vaatteet oli korvattu pyjamalla. Ainut joka mua ärsyttää on se, että tässä pyjama versiossa ei oo kenkiä mukana :( Koitan itse askarrella jotkut kengät tai jotain.


Kävin sitten kuvailemassa herraa tänään ja tässä kuvat :)







 Nimekseen herra sai Etvert. Koko nimeltään Etvert Oliver Penrose. Teen Etvertille oman profiilin ihan pian! :)






















♦Kaisa, Simone ja Etvert♦
Kommentoi mitä tykkäät uudesta herrasta ;)

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Leikki-ikä on koko ikä

Moikka! Tälläkertaa postiin saapui pikku paketti, josta tuli lisäkädet! (okei se oli jo kaksi viikkoa sitten mut joo). Tilasin siis Ebaysta kolme paria lisäkäsiä jotka tulee todellakin tarpeeseen. Vihdoin saan Simonen kädet nyrkkiin 8)!  Muokkasin taas blogin ulkoasua ja tein uuden bannerin. Vaikka toi banneri onkin tosi yksinkertainen se saa olla siinä ainakin vähän aikaa. 

Ja ihan hurjasti kiitoksia viime postauksen kommenteista♥ Niitä oli ihana lukea! 

















 Ja sitten sisäkuvia :)










Mikä oli lempparikuvasi? Kommentit ovat tervetulleita♥

♦Kaisa ja Simone♦

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kevät, tule jo!

Heippa! 

Pieni tauko tullut postaillessa, mutta nyt oon taas käynyt kuvaamassa teille lyhykäisen kuva postauksen :) Viime viikko on ollut tosi loskaista ja märkää. Tänään sitten oli aurinkoista ja jäistä. En valita, koska auringonpaisteessa sai aika kivoja kuvia :3






















Mikä oli lempikuvasi? Toivottavasti kommentoit :3

♦Kaisa ja Simone♦

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Questions & Answers - Kysymykset & Vastaukset

Moi! Pyysin teitä laittamaan kysymyksiä minulle ja Simonelle. Tässä postauksessa vastailen sitten niihin. Kysymyksiä tuli oikein sopiva määrä. Niitä voi kyllä jatkossakin laittaa. Vastailen niihin mielelläni :) Kiitos kaikille jotka kysyivät kysymyksiä ;) Jos tämän postauksen jälkeen jäi jokin vastauksista epäselväksi tai haluutte kysyä jotain lisää, vastailen niihin kommenteissa! Mennäämpäs kysymyksiin --->



Simonen peruukki tuli♥ Niin ihana!

Simonen vastaukset:

Mikä on lempi värisi?
- No jos pitäisi valita vain yksi se olisi valkoinen.

Mikä on tärkein esineesi?
- Ehdottomasti se nalle jonka isä antoi mulle kun olin pieni. En luovu siitä ikinä!


Mikä on lempi asentosi?
- Maata sängyllä :D

Mikä on lempi ruokasi?
-Suklaa!!!!!!
Kaisa: Se on herkku eikä ruoka!
- Ihan sama, suklaa on parasta!

Super vanha suklaa kuva...

Mikä on lempi eläimesi?
- Lumitiikerit ja kissat  on söpöjä :3

Kuka on esikuvasi?
- Ei mulla oo esikuvaa jos sitä elokuvan söpöä kissaa lasketa.

Onko sinulla ihastusta?
- No ei todellakaan!
Kaisa: ;)

Mitä fanitat?
- Varmaan sitä elokuvan söpöä kissaa :3

Jos huoneesi palaisi ja saisit ottaa vain yhden tavaran mukaan, mikä se olisi?
- Ottaisin mukaan nalleni jonka isä antoi. En jättäisi sitä mistään hinnasta!

Kaisan vastaukset:

Obitsu vai stock?
- Suoraan sanottuna vihaan stockia joten obitsu :D

Mikä on sinun ja Simonen yhteinen lempi puuha?
- Varmaan sitten se kuvaaminen :)

Lempi elokuvasi?
- En oo mikään hirvee elokuvien ystävä, mutta ekana tulee mieleen Titanic :D

Sano kolme hyvää ja kolme huonoa asiaa tai piirrettä Simonessa?
- Okei hyviä puolia keksin enemmänkin, mutta huonoja on vaikeempi keksiä.
+ Simonen stock-meikki on täydellinen <3
+ Simonella on ihana peruukki<3
+ Simone on kiltti, mutta ei liian sinisilmäinen<3
-  Simonen hiukset on niin pitkät, että ne menee helposti takkuun. Mutku en haluu leikata sitä ;D
- Simonen stock-peruukki oli kammotus :(
- Simone on aina lähdössä kuvausreissulle, vaikka minä en

Millä kameralla kuvaat?
- Kuvaan Canon EOS 1100D kameralla

Oletko tyytyväinen Simonen ulkonäköön tällähetkellä?
- Simone on täydellinen mun mielestä, enkä ainakaan pitkään aikaan muuta sitä mitenkään.

Mistä Simonen peruukki on ostettu?
- Se on ostettu Mollamaniasta

Teetkö itse Simonelle vaatteitta?
- Teen jotain yksinkertaisia vaatteita itse, mutta mun äiti tekee ne Simonen hienoimmat vaatteet. Aion itekkin opetella tekemään niin hienoja!

Äiti teki tänään söpön mekon :3

Aiotko hankkia lisää nukkeja?
- Kyllä haluaisin ainakin yhden tayeangin ja yhden pullipin. En kyllä mitään nukkearmeijaa aio kerätä: D

Mikä on unelmanukkesi?
- Mikään pullip malli ei stockina hirveesti miellytä mua, mutta joku Tayeang Michan varmaan :D

Minkä nuken haluat seuraavaksi?
- Sen Tayeang Michanin

Minkä peruusteella ostit juuri Classical Alicen?
- Ostin Simonen juuri stock meikin takia, koska se on vaan niin ihana!

Tayeang vai Isul?
- Tayeang. En osaa perustella :D

Dal vai Isul?
- Dalit on tosi söpöjä, mutta en ite aio sellaista koskaan hankkia ja Isul miellyttää mua ulkonäöltä ainakin enemmän, joten Isul.

 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Siinä oli kaikki kysymykset! Kiitti vielä kerran kaikille kysymyksiä laittaneille. Ensi postaukseen, Heippa!

♦Kaisa ja Simone♦

torstai 3. maaliskuuta 2016

Hiihtolomalla nukutaan!

Heippa!
Tähän postaukseen mulla ei oo mitään erityistä sanottavaa muuta kuin, että HIIHTOLOMA! Juu eli mulla alkoi hiihtoloma viime perjantaina. Ensi maanantaina taas paluu koulunpenkille:( Koko hiihtoloma on mennyt vaan nukkuessa aamuisin pitkään :3 Käytiin kuitenkin tiistaina meidän tuttujen vuokramökillä ja otin Simonen mukaan. Kuskaan sitä nykyään joka paikaan :D Itseasiassa se on nytkin mulla mukana täällä isovanhemmillani :D Kuvailin siellä vuokramökillä Simonea joten tässä kuvia sieltä! Itse oon aika tyytyväinen näihin kuviin!